VVT

VVT

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Turvallisuupolitiikka on muutakin kuin asevarustelua: Vapaus valita toisin Turun seminaari


Mistä pitäisi puhua kun puhutaan turvallisuudesta?



Tämä oli Turussa 10.9.2018 pidetyn Vapaus valita toisin yhdistyksen seminaarin ensimmäinen kysymys, jonka esitti tilaisuuden moderaattori, turkulainen kaupunginvaltuutettu Elina Sandelin. Vastaus siihen riippuu ihmisen katsantokannasta ja omasta senhetkisestä tilanteesta.














Markku Jokisipilä, Turun Yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja otti esille sen, mikä monelle suomalaiselle tulee ensimmäisenä mieleen turvallisuusuhista: Venäjä. Turvallisuusuhka Venäjän taholta ei kuitenkaan välttämättä ole sotilaallinen. 

Esimerkiksi vuonna 2015 Venäjältä Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat saivat lyhyessä ajassa aiheutettua melkoista hämminkiä. Suurena valtiona Venäjä pystyy jopa pienillä toimilla saamaan aikaan suhteettoman suurta vahinkoa.


Kansanedustaja Pekka Haavisto, joka vuonna 2015 oli Ulkoasiainvaliokunnan jäsen, kertoi tapahtuman ajoilta mieleen jääneestä keskustelusta. Rajavartiolaitoksen porukka oli huolissaan Venäjältä tulevista turvapaikanhakijoista ja siihen Haavisto oli tokaissut ”miksi ette laita puomia siihen rajalle”. Puomi oli kuulemma laskettu muutamaa päivää myöhemmin.

Haavisto pohti myös mihin vedetään raja kun halutaan puhua turvallisuudesta. On tutkittu, että Ruotsissa ihmisiä putoaa vähemmän keittiöjakkaroilta kuin Suomessa, mikä sekin on jonkin sortin turvallisuusuhka, mutta laajasti ajatellen voitaisiin määritellä, että suurimmat uhat turvallisuudelle ovat pakolaisuus, ihmisoikeuksien polkeminen ja ympäristöuhat.

Suurimmat uhat turvallisuudelle: ihmisoikeuksien polkeminen, pakolaisuus, ympäristöuhat



Kansanedustaja Erkki Tuomioja jatkoi todeten, että nykyinen kestämätön kehitys johtaa ihmiskunnan tuhoon. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on erittäin suuri ongelma, jonka seurauksia emme tule aina edes ajatelleeksi. Meneillään on kuudes sukupuutto ja lajeja katoaa ihmisen toiminnan seurauksena tuhatkertaisesti verrattuna tilanteeseen, jossa ei olisi ihmisen vaikutusta.


Ilmastonmuutos aiheuttaa aavikoitumista jolloin elinkelpoinen tila maapallolla vähenee. Se johtaa ihmisten hakeutumisen parempiin olosuhteisiin ja pahimmassa tapauksessa tilanne voi johtaa hallitsemattomaan kaaokseen niukkenevista luonnonvaroista ja jopa sotilaallisiin konflikteihin. Esim. Darfurin sodan sanotaan olevan maailman ensimmäinen ilmastosota. Nämä kaikki olemassa olevat uhat ovat sellaisia, että ne vaatisivat laajaa monenkeskeistä yhteistyötä ja sellaiseen on vielä pitkä matka.

Tarvitaan laajaa monenkeskistä pitkäjänteistä kansainvälistä yhteistyötä



Vaikka meillä on kansainväliset ilmastosopimukset, mm. Kioton ja Pariisin sopimukset, ne ovat riittämättömiä pysäyttämään ilmastonmuutosta, korkeintaan ne voivat hidastaa sitä. Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen on asia, jolla olisi pitkäaikaista hyötyä. Perinteisellä voimankäytöllä ei sellaisia hyötyjä enää ole saatavaissa.


On vielä kuitenkin johtajia, kenraaleja ja poliitikkoja, jotka käyttävät sotaisaa retoriikkaa ja uskovat että sotilaallisella voimalla voisi saavuttaa merkittäviä etuja muiden kustannuksella. Ei voi. Sotilaallinen voimankäyttö ei tuota kenellekään kestävää pysyvää etua, vain hetkellistä voimantunnetta. Esim. Krimin valtaus lisäsi Putinin suosiota hetkellisesti, mutta ei tuottanut mitään hyvää tavalliselle venäläiselle. Se ei kuitenkaan sulje pois, etteikö pitäisi varautua perinteiseen voimapolitiikan käyttöön, mutta pitää ymmärtää, että sotilaallinen uhka ei ole suurin uhkamme. Pitäisi pystyä osoittamaan, että voimapolitiikalla ei saavuteta mitään kestäviä etuja.

Ilmastopakolaisuutta ei mikään valtio ei pysty yksinään ratkomaan



Jokisipilä korosti myös kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä. Mikään valtio ei pysty yksinään ratkaisemaan edessä olevia ongelmia, siksi yhteistyö on ehdoton edellytys maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi. Ilmastopakolaisuus on yksi suurimmista kysymyksistä ja mikäli emme pysty tarttumaan ilmasto-ongelmiin ja krooniseen poliittiseen epävakauteen, erityisesti Afrikassa ja Lähi-Idässä, eivät ongelmat katoa minnekään, päinvastoin, ne kasvavat.


Jokisipilän mukaan vuoden 2015 pakolaisvirta Eurooppaan oli vain alkusoittoa sen rinnalla mitä tulemme näkemään, jos emme tartu ponnekkaasti käsillä olevien ongelmien alkulähteisiin emmekä hoitaisi ainoastaan seurauksia. Meidän pitäisi myös ymmärtää laajentaa turvallisuusnäkökulmaamme niin, ettemme keskittyisi ainoastaan sotilaallisiin uhkakuviin.

Globalisaatio on tuonut esiin sen, kuinka surkean pieni yksi kansallisvaltio, tai jopa EU, on maailmanlaajuisten uhkakuvien edessä. Maailmalla on havaittavissa trendi, jossa korostetaan omia kansallisia vahvuuksia ja halutaan käpertyä sisäänpäin sen sijaan, että lähdettäisiin laajaan yhteistyöhön. Halutaan ikään kuin palata ajassa taaksepäin.

Afrikan väestöräjähdys ja ilmastopakolaisuus



Haavisto oli puhunut aiemmassa tilaisuudessa Afrikasta ja hieman epätavallisesta näkökulmasta eli millainen on Eurooppa afrikkalaisten silmin. Afrikassa on trendejä, joista meidän pitää olla huolissaan, suurin niistä on tietysti ilmastonmuutos, joka koettelee Afrikkaa tyystin eri tavalla kuin vaikkapa Suomea. Ihmiset joutuvat lähtemään pois elinkelvottomalta kotiseudultaan hakemaan parempaa elämää muualta.


Toinen huolenaihe on Afrikan valtava väestönkasvu. Väkimäärän ennustetaan lisääntyvän tämän päivän miljardista neljään miljardiin vuoteen 2100 mennessä. Väestöräjähdys tuo väistämättä ongelmia esim. koulutuksen ja työpaikkojen tarjonnassa. Niiden puute aiheuttaa kaupungistumista, slummiutumista ja sosiaalista kurjuutta. Epätoivoiset ihmiset hakevat turvaa sieltä mistä saavat ja usein turvaa antavat äärijärjestöt.

Seurauksena radikalisoitumista



Radikalisoituminen on usein olosuhteiden pakosta johtuva seuraus ja tämä heijastuu myös Afrikan ulkopuolelle. Marginalisaatio eli yksilön tai ryhmän työntäminen reunoille pois yhteiskunnan ytimestä, on yleismaailmallinen ilmiö ja kasvava ongelma myös Afrikassa. Esim. Keski-Afrikan tasavallassa sanotaan, että tsadilaiset ovat olleet täällä vasta sata vuotta, menkööt kotiinsa. Mikä siis on se aika, jolloin ihmisen katsotaan olevan oikeutettu kansalaisuuteen maassa, jossa hän, hänen vanhempansa ja jopa isovanhempansa ovat syntyneet?


Samanlaista ihmisten kastijakoa ja suoranaista rasismia tapahtuu muuallakin, viimeisimpänä maailman tietoon on tullut rohingya-vähemmistön kohtelu Myanmarissa. Siksi olisi tärkeää pureutua ongelmien alkuläheisiin ja auttaa näitä maita esim. kehitysyhteistyörahoitusta kasvattamalla, nyt sitä on sen sijaan vähennetty. Rauhoittamalla tilannetta köyhissä maissa, rauhoitamme sitä myös Euroopassa.

Sotilaallisen konfliktin hyödyt?



Haavisto oli eri mieltä Tuomiojan kanssa siitä, saako sotilaallisella konfliktilla hyötyjä. Hyötyjä ei hänen mukaansa pitäisi aina mitata vain taloudellisten hyötyjen näkökulmasta, sillä henkiset hyödyt kuten arvot, kunnia, kasvojen säilyttäminen ja omasta mielestä oikeassa oleminen ovat myös tärkeitä. Venäjällä valloittaja on perinteisesti saanut nimensä perään sanan ”Suuri” ja se ehkä viehättää myös Putinia.


Tuomioja muistutti yhdestä turvallisuusuhasta, joka kannattaa pitää mielessä eli joukkotuhoaseet. Ydinaseriisunta ei ole kehittynyt juuri mihinkään, koska ydinasevaltiot haluavat pitää kiinni aseistaan. Yksi edistysaskel on kuitenkin saavutettu eli täydellinen ydinasekieltosopimus, jonka on allekirjoittanut 80 maata ja sopimuksen uskotaan tulevan voimaan jossain vaiheessa. Kiellon seurauksena aseiden määrä ei ole vähentynyt, mutta se antaa tärkeän signaalin siitä, että ihmiset haluavat ydinaseettoman maailman.

Ydinasekieltosopimuksessa Suomi ei ole mukana



Suomi ei toistaiseksi ole näiden allekirjoittajien mukana. Virallisen selityksen mukaan se on ristiriidassa ydinsulkusopimuksen kanssa, epävirallinen kysymys on se, haluaako Suomi pitää portin auki Natoon. Sopimuksen allekirjoituksen pelätään heikentävän tätä mahdollisuutta. USA on jo painostanut esim. Ruotsia, jotta se ei liittyisi sopimuksen puoltajiin, mikä on erikoista varsinkin, kun Ruotsi oli itse mukana neuvottelemassa tätä sopimusta.


Tuomioja muistutti, että oli liittoutumisesta mitä mieltä tahansa, on jokseenkin typerää laskea maan puolustaminen ydinaseiden varaan, olivat ne sitten omia tai jonkun muun valtion. Ydinsodassa ei ole muita kuin häviäjiä.

Itämeren valtioiden rajat säilyvät avoimina



Jokisipilä otti kantaa yleisökysymykseen eli Itämeren rajojen mahdolliseen sulkemiseen. Hän ei usko siihen mentävän eikä myöskään usko EU:n pääsevän kovinkaan helposti yksimielisyyteen pakolaispolitiikasta. Hän korosti, että vaikka ilmastonmuutosta ei tulisikaan, niin valtava väestönkasvu aiheuttaa painetta ihmisten siirtymisestä Afrikasta muualle ja EU ei välttämättä selviä tästä yksin. Rajojen sulkeminen on taas seurausten, ei syiden hoitamista.

Tuomioja otti kantaa rajojen sulkemisen taloudellisiin vaikutuksiin. Hän myös muistutti, että pakolaisuus ei välttämättä ole se suurin ongelma, jonka joudumme ilmastonmuutoksen myötä kohtaamaan. Tämä kesä näytti jo sen, miten ihminen on voimaton luonnonoikkujen edessä. Ns. poikkeukselliset sääilmiöt kuten myrskyt, tuulet ja kuivuuskaudet johtavat nekin turvallisuuden heikkenemiseen.

Haavisto otti omalta osaltaan kantaa Euroopan rajojen sulkemiseen. Esimerkkinä hän mainitsi Puolan, Unkarin ja Italian, jotka antavat omalla esimerkillään ymmärtää, että emme sittenkään ole samassa veneessä. Tilanteet vaihtelevat ja poikkeustilanteisiin pitää pystyä reagoimaan. Vuonna 2015 Venäjän yli tulevat turvapaikanhakijat aiheuttivat juuri tällaisen poikkeustilanteen, jonka Haavisto katsoo olleen junailtu jollain tavalla, koska Venäjä halusi testata Suomen rajan toimivuutta.

Hänen mielestään Venäjä on kyllin vauras maa pitämään huolta niistä pakolaisista, joita maassa on, Suomeen niitä ei tarvitse lähettää. Poikkeuksiakin tietysti on eli jos maahan pyrkii tsetseenejä, seksuaalivähemmistöön kuuluvia tai jehovantodistajia, on heidän turvallisuusasiansa käsiteltävä asiaankuuluvalla tavalla.

Uhkana ihmisten syrjäytymiskehitys - elämisen edellytysten puute ja tulevaisuuden näköalattomuus



Sisäisistä uhista puhuttaessa Tuomioja mainitsi, että poliisilla on siitä oma vankka mielipiteensä ja jo vuosien ajan on kerrottu, että suurin sisäinen turvallisuusuhka maassamme ovat nuoret syrjäytyneet miehet. Suomalaiset poliisit saivat myös kehuja, sillä Tuomioja totesi suomalaisen poliisin olevan keskimäärin fiksu.


Jokisipilä muistutti, että menestyneen yhteiskunnan tuntomerkit eli toimiva oikeusvaltio, luottamus kanssaihmisiin ja valtiollisiin instituutioihin sekä sosiaalisen nousun väylien mahdollisuus olisivat mahtavia vientituotteita, mikäli niitä pystyttäisiin esim. Lähi-Itään viemään. Oikeusvaltiokehitys on kuitenkin huolestuttava jopa osassa EU-maita.

Luottamus valtiollisiin instituutioihin on joissain maissa täysin kuralla ja jos sosiaalisen nousun väylät on tukittu, tulemme näkemään yhä enemmän Eurooppaan pyrkijöitä. Niitä, joilla ei ole omassa maassaan minkäänlaista positiivista tulevaisuutta näköpiirissä. Afrikassa jo hyvin monella on älypuhelin, joten he näkevät helposti ja nopeasti miltä elämä Euroopassa näyttää. Tämä toimii työntötekijänä parempaa elämää etsiville.

Ihmisten liikkuvuus on myös voimavara



Tuomioja muistutti, että muuttoliikkeet ovat aina olleet olemassa, toive paremmasta elämästä ajoi kymmeniä tuhansia suomalaisia aikoinaan esim. Amerikkaan. Nyt maailmassa on noihin aikoihin verrattuna kymmenkertainen määrä ihmisiä, liikkuminen on helppoa ja nopeaa ja kun vielä tieto kulkee reaaliajassa, on aiemmin luonnolliseksi koettu ihmiskunnan kehitys muodostunut asiaksi, joihin valtioiden pitäisi puuttua ja sopia yhteiset pelisäännöt ihmisten liikkuvuudelle. 

Tuomioja halusi muistuttaa, että ihmisten liikkuvuus on ollut myös suunnaton voimavara ja ilman sitä mekin eläisimme varsin ankeissa olosuhteissa.


Parantavatko markkinat maailman - sääntelyn tarve?



Yleisöstä kysyttiin yritysten vaikutusta ympäristöön. Elina Sandelin kiteytti kysymyksen lyhyesti: Parantavatko markkinat maailman. Tuomiojan mielestä jokainen yritys ja jokainen yksilö on vapaa valitsemaan toimiiko ympäristöä kunnioittavalla tavalla vai jättääkö ongelmat muiden hoidettavaksi.


On kuitenkin asioita, jotka pitää hoitaa kansainvälisillä säännöksillä. Mutta voi toimia myös yleisten sääntöjen vastaisesti, silti lakien mukaan. USA:ssa monet paikallisyhteisöt, osavaltiot ja kunnat ovat Trumpin ilmastosopimuksista irtautumisesta huolimatta lähteneet etsimään ympäristöystävällisempiä keinoja esim. energiantuotantoon, eikä valtiovalta voi niitä estää.

Kestävä hyvä elämäntapa?



Jokisipilä kritisoi tapaamme pitää materiaaliseen kulutukseen perustuvaa elämäntapaa ihanteena. Jos maailman kaikki 7,5 miljardia ihmistä saisivat saman elintason mikä meillä on, olisi se maapallon kannalta kestämätöntä. Sitä kaikki kuitenkin tavoittelevat.


Voisiko yrityksillä olla tässä rooli kääntää näkemyksemme siitä millaista on hyvä elämä? Löytyisikö sellainen yritys, joka pystyisi myymään ajatuksen siitä, että juuri ympäristöä vähemmän kuormittava elämäntapa olisikin tavoiteltavaa?

Tuomioja totesi, että köyhien maiden ihmiset voivat saavuttaa korkeamman elintason paljon pienemmällä saastuttamisella, millä me olemme sen saaneet. Meillä on ollut radiot, stereot, telkkarit, lankapuhelimet ja laskukoneet. Nyt isoja laitemöhkäleitä ei tarvita, älykännykällä voi hoitaa melkein kaikki em. laitteiden toiminnot. Kasvun aikaansaamiseksi tarvitaan myös huomattavan paljon vähemmän energiaa mitä tarvittiin 50 vuotta sitten. Silloin 1 %:n kasvun saavuttamiseen tarvittiin 4 %:n lisäys energiankulutukseen, tänä päivänä 1 %:n kasvu saadaan aikaan 0,25 %:n energiankasvulla.

Haavisto oli aikanaan ympäristöministerinä ja ilmastoneuvotteluissa valtioiden eri kannat tulivat aina hyvin esiin. USA:n mielestä valtioiden ei pitäisi puuttua asiaan, sillä eiväthän valtiot saastuta vaan yritykset. Intia taas ehdotti mallia, jossa kaikille ihmisille jaettaisiin päästökiintiö ja jos sitä ei käytä, sen voisi myydä eteenpäin. Teollisuusmaat eivät tietenkään tällaiseen malliin suostuneet.

Ympäristölle parempia ratkaisuja: yritysten, ihmisten vastuullisuutta ja valtioiden sääntelyä



Suomessa ST1, Neste ja Kone ovat lähteneet kirittämään päätöksentekijöitä aloittamalla itse ympäristölle parempien ratkaisujen kehittämisen. Aikoinaan Afrikan ns. veritimanteista nousi niin suuri kohu, että yritykset itse lähtivät hakemaan kestävämpiä ratkaisuja timanttien tuotantoon. Yrityksilläkin on siis oma roolinsa ja omalla toiminnallaan ne voivat vähentää ympäristökuormaa sekä parantaa työntekijöiden olosuhteita.


Tuomiojan mielestä Suomi pystyy lainsäädännöllä puuttumaan ympäristövaikutuksiin. Ongelma on se, että kaikki ovat samaa mieltä siitä, että ilmastonmuutosta on hillittävä ja sitten seuraavassa lauseessa tulee se mutta; ympäristöä on suojeltava, mutta kohtuuhintaisen energian saanti on turvattava. Nämä kaksi asiaa eivät Tuomiojan mukaan oikein kulje käsi kädessä.

Haaviston mukaan valtion pitäisi myös kohdentaa energiatukensa eri tavalla. Nyt fossiilisia polttoaineita tuetaan enemmän mitä valtio käyttää uusiutuviin energiamuotoihin. Uudet innovaatiot voivat myös olla suurena apuna. Esim. Ilkka Herlin tutkii Paraisilla koetilallaan pellon ja metsän maaperän kykyä sitoa enemmän hiiltä ja Suomesta voisikin Haaviston mukaan tulla uusi hiilensidonnan maailmamestari.

Vastuumme kehitysyhteistyöstä - uusia rahoitusmekanismeja



Sandelin kysyi kansanedustajilta kehitysyhteistyörahasta, jonka määrä pitäisi olla 0,7 % BKT:sta. Tämä hallitus on pienentänyt kehitysyhteistyörahojen määrää. Tuomiojan mielestä onkin perin kummallista, että samaan aikaan kun rahoitusta vähennetään, vaaditaan että ihmisiä pitäisi auttaa siellä mistä he lähtevät. Jokisipilä yhtyi tähän näkemykseen. Haaviston ollessa kehitysyhteistyöministerinä rahoituksessa päästiin yli 0,6 %:n. Se johtui siitä, että hallituskauden alussa päätettiin, että päästöhuutokauppatulot käytetään sataprosenttisesti kehitysyhteistyörahoihin.


Hän ehdottikin, että tuleva hallitus rakentaisi uuden rahoitusmekanismin, esim. keräämällä lentopolttoaineveroa ja ohjaamalla ne varat suoraan kehitysyhteistyöhön. Näin kukaan ei pääsisi valittamaan, että raha olisi itseltä pois.

Jokisipilä totesi, että poliittinen hinta kehitysyhteistyörahojen alentamisesta on kovin pieni. Se on asia, joka ei suututa ihmisiä, eikä poliittinen ura siitä vaarannu. Ihmisiä kiinnostaa eniten oma elinpiirinsä ja niitä koskevat päätökset ja siksi monesti on vaikeaa tehdä näkyväksi se, miksi kehitysyhteistyörahojen maksaminen on tärkeää.

Myös ilmastonmuutos on niin iso asia, että se ei konkretisoidu tavalliselle äänestäjälle, joten sen puolustaminen ei ole vaaliehdokkaalle kovinkaan hedelmällistä, jos miettii äänisaalistaan tulevissa vaaleissa.

Tuomiojan mukaan Jokisipilän näkemys on kovin pessimistinen, sillä ennätyslämmin kesä ja Ruotsin metsäpalot herättivät ihmiset huomaamaan, että ilmastonmuutospuheilla saattaa sittenkin olla katetta ja jotain ehkä on tapahtumassa.

Kirjoittajan kommentti - tarvitaan tekoja, jokaiselta


Jotain on varmasti tapahtumassa, mutta mitä. Vain osaan voimme itse vaikuttaa. 
Keskusteluissa tuli selkeästi esille, että ilmastonmuutos on suurin turvallisuusuhka ja on sanomattakin selvää, että ilman elinkelpoista ympäristöä on jokseenkin hyödytöntä miettiä tulevia talousennusteita.


Meille sanotaan aina: mieti mitä voisit itse tehdä. Parempi olisi sanoa: älä enää mieti, vaan tee.

Kaikki ne keinot, jotka vähentävät ympäristön saastumista, voivat vähentää konflikteja ja siten myös pakolaisuutta. Suosimalla laatua, ei määrää, annamme tukemme yrityksille, jotka huolehtivat ympäristöstä ja maksavat työntekijöille kohtuullista palkkaa.

Vauraammassa valtiossa lapset saavat koulutusta, ajan saatossa tieto korvaa uskomukset ja taas olemme vähentäneet konfliktien ja pakolaisten määrää. Jokaiselle pitäisi olla kristallinkirkasta, että asunnon lämpötilaa kannattaa vähentää vaikka vain asteella, lyhyet matkat kannattaa kävellä tai pyöräillä ja kasvisruokaa voi popsia huoletta useammin, ei ihminen siihen yhteen lihattomaan ateriaan näänny.

Ja lopuksi kannattaa muistaa, että pelko on pään sisällä oleva mielentila. Pelkäämme asioita, joiden todennäköisyys on häviävän pieni. Siihen liittyen Pekka Haaviston muisto 70-luvulta:

”Olimme ystävän kanssa interraililla 70-luvulla. Erityisesti jäivät mieleen juna-asemat Saksassa. Siellä seiniä koristivat etsintäkuulutettujen terroristiepäilyjen kasvokuvat, joihin osan päälle oli vedetty punainen rasti. Se tarkoitti, että epäilty oli saatu kiinni tai hän oli kuollut. Terroristijahtia on ollut aiemminkin ja se oli näkyvää ainakin Keski-Euroopassa. Terrorismi ei ole uusi tämän päivän ilmiö.”

Aiemmin siis terroristeja jahdattiin enemmänkin lännenfilmeistä tutuilla ”WANTED, dead or alive” –tyyppisillä julisteilla, nykyään keinot ovat toiset. Tilastollisesti elämme auvoista aikaa 70- ja 80-lukujen terrorismiin verrattuna. Silloin Euroopassa kuoli vuosittain satoja ihmisiä terroritekojen seurauksena, viime vuosikymmeninä luku on laskenut dramaattisesti. Meillä on siis vielä toivoa paremmasta maailmasta, kunhan ymmärrämme pitää siitä hyvää huolta.


Kristiina Kytöviita on Vapaus valita toisin yhdistyksen hallituksen varajäsen Turun seudulta

Tilaisuuden ohjelma.




lauantai 12. toukokuuta 2018

Onko parempi olla työtön köyhä vai työllinen köyhä? - ja muita mietteitä työllisyydestä

Vapaus valita toisin yhdistys (VVT) ja Kuntaliitto järjestivät 23.4.2018 seminaarin, jonka ensimmäisen osan otsikko oli ”Työllisyysaste 80 prosenttiin?” Kiinnostavassa keskustelussa yhdeksi teemaksi nousi, onko parempi olla työtön köyhä vai työllinen köyhä. Outo ja paljastava vaihtoehtojen määrittely.

Toisen osan otsikko oli ”Pirkanmaan malli työvoimapolitiikkaan?” Keskustelun keskeinen teema oli työvoimapolitiikalle ehdotettu mullistus. Sellaista ehdotetaan hallituksen esityksissä maakuntauudistukseksi ja kasvupalvelulaiksi.

Seminaarin molemmat osat voi katsoa tallenteena VVT:n YouTube-kanavalta
Seminaarin ohjelman löydät tältä sivulta  

Palkkatuki, ammatillinen koulutus ja välityömarkkinat ratkaisuina


Työllisyysastekeskustelussa työvoiman tarjontaan kohdistuva politiikka sai vahvan (mutta myös kiistetyn) aseman. Siinä painopiste on työttömiin kohdistuneilla kepeillä: työttömyysturvan keston lyhentämisellä ja työttömän toimeentulon heikentämisellä. Korkean työllisyysasteen saavuttamisen ajatellaan edellyttävän sellaisten keinojen käyttöä, jotka ”eivät ole helppoja eivätkä mukavia”. Ei-helpot ja ei-mukavat keinot ovat työttömiin kohdistuvaa keppipolitiikkaa.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan enimmäisajan lyhentämisen on todettu lisäävän työllisyyttä. Ratkaisua tulisi mielestäni kuitenkin etsiä toiselta suunnalta.

Arvelen, että tehokkain keino on palkkatuki, jolla tuetaan julkishallintoa, yrityksiä ja kolmatta sektoria palkkaamaan vaikeasti työllistyviä.

Tehokasta on myös ammatillinen koulutus työllistämisen edistämiseksi sekä välityömarkkinat, esimerkiksi työpajat, joissa työllistetään vaikeasti työllistettäviä. Ne ovat melkein kaikkien työttömien kannalta helppoja ja mukavia. Vankkaa tutkimustietoa väitteeni tueksi sisältyy VVT:n kirjasarjan uutuuteen Jouko Kajanoja (toim.) Työllisyyskysymys.

Työllisyyspalvelut markkinoille: hallituksen kasvupalvelulaki


Hallituksen esitys kasvupalvelulaiksi siirtäisi valtion työvoimahallinnon palvelut maakuntien tehtäväksi. Samalla on tarkoitus muokata uusiksi työvoimapalvelujen tuottaminen.

Lakiesityksen perusteluissa tarkoitus ilmaistaan näin: ”Uudistuksen tavoitteena on siirtää nykyisiä viranomaistehtäviä tuotettavaksi yksityisillä markkinoilla. Tällöin esimerkiksi kaikkia työttömän työnhakijan palveluprosessista tai yrityspalvelusta ei tekisi jatkossa viranomainen. Viranomaisten nykyisin tuottamat voisivat vähentyä 75 prosentilla nykyisestä …”.

Yksityistämisen laajuus olisi esityksen mukaan maakunnan päätettävissä. Perjantaina (4.5.2018) tarkastettiin Helsingin yliopistossa Peppi Saikun väitöskirja "Hallinnan rajoilla - Monialainen koordinaatio vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä". Väitöskirjan keskeinen havainto on se, miten suuri merkitys monialaisilla palveluilla (työllistämistoimenpiteet, kuntoutus ja muu terveydenhoito, koulutus, sosiaalinen tuki …) on vaikeasti työllistyvien työllistämisessä ja miten tärkeää on noiden palvelujen keskinäinen yhteistyö.

Miten se voi toteutua, jos valtaosa työvoimapolitiikan toimeenpanosta siirretään markkinatoimijoille? Ongelma ei ole pieni. Vaikeasti työllistyviä on väitöskirjan mukaan yli 100 000.

Jouko Kajanojadosentti 

Työllisyyskysymys-kirjan toimittaja ja
VVT:n hallituksen jäsen